Koulutusta - - Pennut - - Tarinoita - - Ajatuksia - - Uutisia - - Vieraskirja - - Etusivu

 

Koulutusta

Peruskoulutus
- Huoneentaulu
- Koiran motivointi

Metsästyskoulutus
- Nouto, juttu outo?
- Hakevalle riistaa riittää
- Ohjauksen opettaminen
- Pysähtyvä koira

Nouto - juttu outo?

Vuosi vuodelta, koira koiralta, olen tullut vakuuttuneemmaksi siitä, ettei noudon opettaminen seisojalle tai muullekaan metsästyskoiralle ole vaikeaa. Ihmiset kyllä tekevät siitä vaikeaa. Oikeastaan peruslähtökohta noutoon onkin ihmisen ajattelutavan muutoksessa, ei koiran koulutuksessa.

Tähän asti olen nähnyt ihmisten opettavan koiriaan käyttäen joko koulutusnoutoa tai leikkimetodia. Mielestäni molemmissa metodeissa on heikkoutensa.

Puhun tässä artikkelissani noutoesineestä. Sillä tarkoitan mitä tahansa noudettavaa, linnusta lentokoneeseen.

 


Varma, iloinen ja innostunut nouto kruunaa metsästäjän ja koiran yhteistyön.

 

Perinteisten keinojen heikkoudet

Koulutusnoudossa koira ehdollistetaan ensin pitämään esinettä suussaan. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että kouluttaja joutuu pitämään koiran leukoja kiinni, kehumaan kun koira pitää leukansa kiinni ja moittimaan kun se ne aukaisee ilman lupaa. Tästä siirrytään vaihe vaiheelta kohti tilannetta, jossa koira käskystä ottaa noutoesineen suuhunsa. Usein tämä tarkoittaa sitä, että koiraa on painostettava tarttumiseen. Painetaan päätä kohti esinettä, pyritään pitämään tarttumista ja pitämistä hyvänä ja pudottamista huonona. Koulutus on alistavaa ja usein vastenmielistä koiralle. Mielestäni koulutusnoudon suurin ongelma ei ole suinkaan se, etteivät kaikki koirat kestä painostavaa koulutusta vaan se, ettei se ole koiralle alkuunkaan luontainen tapa oppia uutta. Luonnossa ei ole mallia, jota voisi verrata tähän tapaan, jolla koiralle nouto koulutusnoudossa opetetaan. Se on täysin ihmisen kehittämä ja ennemminkin hänen ajatusmaailmaansa ja ylemmyyden tuntoonsa, kuin koiran oppimismalleihin tukeutuva.Toisekseen koulutusnoudolla koiraansa kouluttavan on tunnettava koiransa luonne äärimmäisen hyvin. On tiedettävä milloin ja miten se voi ottaa koulutusta vastaan.

Leikkimällä opetettaessa pyritään siihen, että koira tuo sille heitetyn esineen isännälle, koska haluaa tämän mukaan leikkiin. Esine heitetään koiralle ja toivotaan, että se tuo esineen isännälle. Heikkoutena tässä on se, että vaikka jokainen koira on luonnostaan kiinnostunut säntäämään sille heitetyn esinen perään, ei lähellekään kaikilla koirilla kuitenkaan ole tarvetta tuoda esinettä isännälle. Osa jättää esineen maahan ja lähtee puuhailemaan niitä näitä. Osa taas ottaa esineen ja omii sen. Koira ei halua viedä esinettä isännälle. Kovien otteiden käytöllä ei yleensä päästä tässä tapauksessa tulokseen. Päin vastoin, koiralta sammutetaan sen into edes lähteä heitetyn esineen perään.


Noutoon kasvetaan

Itse pidän noudon oppimista "noutoon kasvamisena", pitkäaikaisena hienovaraisena vahvistamisena, jossa koira ei edes huomaa, että sitä koulutetaan kohti jotain taitoa. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei koiralta vaadita mitään, ennen kuin se tietää mitä sen on tehtävä. Näin ei ole asianlaita varsinkaan pakkonoudossa.

Oppimisen myötä koiralle tulee voimakas tarve noutaa, joka myös johtaa siihen, että koira itse nostaa vaatimustasoaan. Tällainen vahvistaminen aloitetaan heti kun pentu tulee taloon ja alkaa tutustua uuteen ympäristöönsä. Oppiminen on helppoa kun se tapahtuu normaalin elämisen ja olemisen yhteydessä, ilman mitään koulutussessioita.


Kantaminen on hieno juttu!

Perusperiaatteena olen pitänyt sitä, että kantaminen on aina hieno juttu. Oli kannettava sitten mamman hienoin juhlakenkä tai roskista löytynyt räkäpaperi, niin jukoliste että se on hienoa kun oma pikkupentu sitä kantaa. En näe mitään pahaa siinä, että pieni metsästyskoiran alku kantaa mielestämme "turhia" tavaroita. Niinhän mekin teemme, harjoittelemme monenlaisia elämämme asioita aivan samalla tavalla, korvikkeilla. Tästä periaatteesta lähdetään liikkeelle.

Väitän, että lähes jokaisella seisojanpennulla on pääkopassa taipumus kantaa tavaroita. Tämä taipumus periytyy tuhansien vuosien takaa siltä ajalta, kun koiriemme esi-isien piti kantaa ruokaa pesueelleen. Tämä piirre on ollut lajin elossa pysymisen kannalta välttämätön taito. Näin ollen myös seisojan penikka kantaa kaikenlaisia tavaroita jo heti uuteen kotiin tutustuessaan. Tätä aikaista vaihetta ei noutokoulutuksessa pidä hukata.


Noutokäsky yhdistetään kantamiseen

Kun pentu sitten päivänä eräänä ottaa jonkin esineen suuhunsa ja kantaa sitä, olen pyrkinyt kiinnittämään sen huomion itseeni vaivihkaa. Tarpeellista ei ole edes kutsua pentua luokse. Luokse kutsu voi olla niin voimakas virike, että pentu pudottaa aarteensa ja säntää isäntänsä luo. Jossain vaiheessa pentu kuitenkin tulee isäntänsä luo kera aarteensa. Tässä vaiheessa olen kyykistynyt, ottanut koiran vastaan ja ihmetellyt suureen ääneen tätä hienoa juttua jota se on tekemässä. Älä ota esinettä pois, sillä tämä voi laukaista varhaisessa vaiheessa koirassa taipumuksen omia esine itselleen. Ota koira vastaan ja hyvittele se. Periaatteena on luoda koiralle hyvä olo siitä, että se on tullut ukon luo aarteinensa. Juuri pentuvaiheessa koira hakee eniten tätä isännän taholta tulevaa hyväksyntää ja siksi tässä vaiheessa on erityisen helppoa vahvistaa oikeaa toimintaa.

Tätä toistetaan aina kun koira kantaa jotain. Kun sitten koira toistamiseen tulee esittelemään aarteitaan, voidaan koiralta hetkeksi ottaa tavara pois. Kuitenkin on tärkeää, että esine annetaan sille takaisin. Jos kyseessä on se emännän kallein korkokenkä timanteilla kirjailtuina, niin tähän vaiheeseen on hyvä olla tarjolla jokin vaihtokaupan tavara. Koiralta säästettäväksi tarkoitettu esine vaihdetaan vikkelästi johonkin arvottomaan.

Kun tämä vaihe on vahvistunut koiralle mieluisaksi, aletaan tavara ottamaan pois ja kiitetään koiraa hienosta työstä - tavaran tuomisesta. Voidaanpa se joskus palkita makupalallakin, mutta yleensä tätä ei tarvita jos isännän ja koiran suhde on kunnossa. Tämän myötä koiralle tulee tarve esitellä löydöksiään. Sukkia, roskia yms. saa joskus ottaa vastaan vinon pinon.

Kaiken tämän pentuvaiheen tarkoituksena on ehdollistaa koira siihen, että kantaminen ja tavaroiden tuominen isännälle on mahtava juttu, joka tuottaa suunnatonta mielihyvää. Samalla koiralle voidaan jo vaivihkaa opettaa komentoja, esim. noutokäsky. Kun näet, että koira on tulossa luoksesi esittelemään aarrettaan, voit ujuttaa kehuihin käyttämäsi noutokäskyn. Tällöin koira alkaa yhdistämään käskyn esineen tuomiseen isännälle. Tämä on tärkeää, jotta varsinaisen noudon koulutuksessa koiralta voidaan myöhemmin vaatia palautusta.

Ennen varsinaisen noudon "kouluttamista" on siis jo saatu aikaan tilanne, jossa koira kantaa ja luovuttaa esineitä isännälle. Kaikki tämä on ollut lähtöisin koiran luonnollisesta toiminnasta, jolloin oikeaa toimintaa on ollut helppo vahvistaa. Koulutusnoudossahan tämän vaiheen opettaminen koiralle olisi vaatinut paitsi erillisiä koulutussessioita, myös sitä että koira on iältään ja kypsyydeltään valmis ottamaan varsinaista koulutusta vastaan. Nyt koiraa on voitu ohjata pitämiseen, kantamiseen ja luovuttamiseen jo aivan naperosta lähtien. Samalla koira on myös oppinut sen elämän kannalta tärkeimmän käskyn: "EI". Tämä kielto on helpompi yhdistää nyt jatkossa noutosuorituksiin, kun koira tietää mitä noutokäsky tarkoittaa. Koiralta ei voida vaatia mitään, ennen kuin se on ymmärtänyt mitä sen halutaan tekevän. Tämänkin vuoksi voimakas painostus alkeita koulutettaessa ei ole mielestäni hyvästä. Se saa vain koiran hämilleen. Moni luontaisesti lahjakas noutaja on pilattu juuri näin.


Heitto, nouto ja luovutus

Kun sitten siirrytään varsinaiseen "noutokoulutukseen", on koira jo sen ikäinen, että se osaa koirakansalaisen käyttäytymismallit. Se tietää että kun isäntä sanoo "istu", niin siitä lähdetään vasta kun hän antaa seuraavan käskyn tai luvan "vapaa".

Noutoesineen heittäminen on monelle koiranomistajalle aina noutoon liittyvä toimenpide. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Heittelystä voi tulla jopa noudon oppimista hankaloittava toimenpide jos se tehdään ennen kuin koira on ymmärtänyt, että noutaminen on tarttumista ja tuomista.

Koulutus kannattaa aloittaa sisällä. Koira istumaan ja kaveri heittämään hyvin pienen matkan esinettä, jota koira jo ennestään on tottunut kantamaan, mutta joka ei ole sen leikkikalu. Itse pidetään koira siten, ettei se pääse heti ryntäämään heitetyn esineen perään. Heitto, odotus että koira on rauhallinen ja innostunut kehoitus noutamaan sillä samalla käskyllä, joka oli jo yhdistetty kantamiseen.

Koira lähtee poikkeuksetta innokkaasti ja menee esineelle. Toisin kuin edellä kertomassani leikkinoutometodissa, on koiralla nyt jo valmiina päässä ajatus esineen tuomisesta isännälle ja tämän tapahtuman hienoudesta. Kun koira siis saapuu noutoesineelle, on sillä toimintamalli valmiina päässä. Tuttu, tarttumiseen ja kantamiseen yhdistynyt käsky voidaan vielä toistaa kun koira on esineellä. Tartuttuaan se suuntaa esineineen isännän luo, eikä suinkaan jää haistelemaan sitä tai omi esinettä itsellen.

Koulutusjaksot ovat lyhyitä ja päätetään aina onnistuneeseen suoritukseen. Esineinä käytetään tässä vaiheessa mieluusti vain riistaa.


"Vain koulutusnoudolla saa varman noutajan"

Vanha peruste sille, että koira opetetaan koulutusnoudolla, on kuulemma tämän tyylin jollain kumman ilveellä mukanaan tuoma "varmuus" noutotyöskentelyssä. Ainoa erilainen piirre tuolla tavoin koulutetussa koirassa on kuitenkin kokemani perusteella ollut juuri hitaus ja koiran työskentelystä paistava epävarmuus. En koskaan ole kuullut edes järkevää perustetta sille miten koulutusnoudolla koulutettu nouto olisi varmempi. Ennemminkin olen aistinut näistä kommenteista, ettei koulutusta muulla tavoin ole tehty tai ei osata tehdä. Tuskin on edes ajateltu että asiat kannattaisi tehdä toisin.

Esittämässäni tavassa vaatimustasoa nostetaan sitä mukaa kun koira oppii ja osaa. Noutovietin nostatuksen avulla koira saadaan vaatimaan noutoa itse itseltään. Esimerkiksi raskaiden ja epämiellyttävien esineiden noudossa koirat suorastaan suuttuvat itselleen ja esineelle jos eivät sitä saa heti suuhunsa ja kannettavaksi.

Pikkuhiljaa noutoon voidaan lisätä vaateita itse noudon kärsimättä. Istuminen, heiton aikana paikallaan odottaminen, noutoesineen pitäminen irti -komentoon saakka... Koiralle voidaan antaa lisää vastuuta ja vaatimuksia ilman, että sen motivaatio kärsii. Myös pakkoa on paljon helpompi ja vaarattomampi käyttää, kun koiralla on jo selkeä malli oikeasta toiminnasta päässä. Samalla myös aletaan jättää huomiotta koiran tuomat arvottomat esineet. Kepit ja muut esineet jäävät huomiotta, mutta linnut palkitaan suurkiitoksella. Noutoa aletaan ottamaan vain linnulla tai muulla riistalla.

Uskon kokemukseni perusteella, että tällä tavalla noudosta saadaan nopea ja varma toiminto, joka on koiralle miellyttävä. Kaikki rakennetaan koiran omaa luontaista viettiä vahvistaen, sen riistaintoon ja isännän kunnioitukseen pohjautuen. Mielestäni tällä tavalla koulutetun koiran kanssa on nautinnollista metsästää ja myös noutotyöskentelyssä kiteytyy kanakoirametsästyksen perimmäinen kantava voima - koiran ja isännän yhteistyö.