Riistakoira Muotkalla

Sellan kanssa osallistuimme Riistakoiraan Muotkalla syyskuun lopulla 2012 Alkuasetelma oli lannistava. Koira oli sairastellut koko kesän, ja alkusyksystä sen kunto oli sanalla sanoen hyvin huono.

Sella Riistakoiran finaalissa

Kävin Ivalossa kasvattajan luona ennen Riistakoiraa kalibroimassa koiran kuonoa tunturioloihin, eikä meno kovin kummoiselta näyttänyt. Mukana ollut Viinikan Kimmo kirosi narttunsa ”Tertun” kohdalla samaa. Melkosta jolkottelua molemmilla koirilla.

Tästä huolimatta päätimme Kimmon kanssa lähteä kisaan, olihan se kaikkinensa hieno tapahtuma. Mukana paljon kovia koiria ja tuttuja ohjaajia.

Ensimmäinen karsintapäivä

Jo ensimmäinen karsintapäivä kertoi yhden iloisen asian. Sellan haku oli auennut ja ilo työskentelyyn löytynyt. Se haki kuin vimmattu ja haku palkittiin viimeisen erän viimeisillä minuuteilla koiran häipyessä etumaastoon. Kohta se tulikin tiedottamaan ja vei meidät noin 300 metrin päähän linnuille, jotka se oli piikannut varmasti niille sijoilleen. Räväkkä nosto ja pudotusyritys, josta ei kyllä pusikon läpi lintua tonttiin tullut. Jatkopaikka kuitenkin tuli kun jälkikin sujui moitteetta.

Toinen karsintapäivä

Seuraavana päivänä käytiin kuilun partaalla. Vesityöt menivät suht rutiinilla läpi. Maastossa koira sai jo ensimmäisen erän ensimetreillä linnut eteensä ja seisoi ne. Innoissaan se kuitenkin tarkkoi poikueen ylös ja minä kirosin. Tuomari antoi meidän vielä jatkaa ja Sella kiitti saamastaan hakuajasta napauttamalla heti kohta perään toisen seisonnan. Linnut kirpsivat ilmaan ennen avanssilupaa, mutta riistatyö tehtiin. Haku jatkui raivoisana iltaan asti, mutta lintuja ei löytynyt. Kylmänlinnun nouto oli pala kakkua.

Illalla kritiikissä kuultiin iloisia uutisia. Sella lunasti finaalipaikan viiden kovimman koiran joukossa. Nyt taisteltiin Riistakoiran voitosta, eli Suomen mestaruudesta.

Finaali

Vielä naurattaa…

Finaalipäivä alkoi osaltamme huonon tuurin merkeissä. Koira seisoi poroja – niin luulin kun tuulen alla aivan koiran edessä liikkui tokka puitten välissä. Houkuttelin koiraa pois, jolloin porojen ja koiran välistä pinkaisi pupujussi liikkeelle. Voi jumalauta että otti aivoon. Siitä olisi tehty helppo riistatyö kun koirakin oli paikallaan kuin tatti.

Viimeisen erän viimeinen minuutti kampesi meidät lopullisesti pois korkeimmalta pallilta.Sella törmäsi tyvenessä kahteen otteeseen riekkopoikueen jäseniin samassa rinteessä. Ensin kahteen ja sitten vielä yhteen lintuun. Se oli sillä selvä, ettei loimi tule meille, eikä M12 -titteli.

Lopputulema

Sella ylsi lopulta Riistakoiran pronssille. Illan kritiikissä mieli oli kaksijakoinen. Toisaalta en odottanut kilpailulta mitään, en varsinkaan finaalipaikkaa saati nousua mitaleille. Toisaalta tiesin, että meillä oli mitä mahtavimmat mahdollisuudet napata tuo himoittu ja vain harvoille koirille suotu titteli – RIISTAKOIRA. Sen saavuttaminen on niin kova teko, että se tuntui vielä ennen tätä kisaa jopa utopistiselta.

Ja mitenkö kävi treenikaverille, eli Tertulle ja Kimmolle? No, he nappasivat sen loimen ja siitä olin hyvin iloinen. Onnea vilpittömästi heille!