”Niin ne vuodet vielii”, sano kaksviikkonen

R-pennut ovat kasvaneet vinhaa vauhtia rapian kahden viikon ja reilun kilon mittoihin. Taas kerran sitä ihmetellään miten voikin luonnon elukka kehittyä tuollaista vauhtia. Me ihmispolot ollaan vielä nelikymppisinä riippuvaisia vanhemmista, mutta nuo ne ovat maailmalla jo 5-6 viikon päästä. Tuntuu hurjalta.

Inkkari vauhdissa
Viiru vauhdissa.

Tähän saakkahan tämä on tätä esirakkauden huumaa. Emä hoitaa pennut ja itse ihastelet päältä, että jopas on helppoa. Onneksi tiedän mikä sontaralli on edessä, niin osaa henkisesti valmistautua siihen.

Pennut hamuavat suullansa nyt kaikkea mahdollista ja kisaavat jo hieman keskenään. Melkoista toikkarointia liikkuminen vielä on, mutta jalkojen varassa edetään. Kynnet on leikattu pariin kertaan ja ensimmäinen matokuuri lähtee nyt aamulla ruutalla suuhun. Katotaanpa millaisia lieroja sieltä taas irtoaa.

Pihalle on rakennettu ulkoaitausta ja pentulaatikon laitoja korotettu. Pentulaatikko on tehty pontillisesta lattialaudasta, joten korkeutta on helppo lisätä laittamalla uusi ”legopalikka” edellisen päälle.

Takkatulen äärellä.
Takkatulen äärellä.

Martta on tavattoman kiinnostunut pennuista ja käy pentulootassa niitä haistelemassa ja mylläämässä. Varovasti asettelee tassunsa kohdilleen ettei kukaan jää alle. Naapuriston lapset odottavat innoissaan koska pääsevät pentuja paijaamaan. Tähän asti on annettu Ailille ja pennuille oma rauha ja varottu vieraiden mahdollisesti tuommia pöpöjä. Kohta kuitenkin koittaa se aika, että lootan ympärillä käy niin naapureita kuin pennunkatsojiakin.