Koulutusta - - Pennut - - Tarinoita - - Ajatuksia - - Uutisia - - Vieraskirja - - Etusivu

 

Tarinoita

- Kietale
- Yö autiotuvalla

- Sisäinen palo
- Kevättalven päivä
- Pitkospuita pistelen
- Junkkarissa -05
- Polvi
- Veetin ja Sellan kanssa kokeissa

 

 
Taitaapa olla nokipannukahvien aika, tuumii Veeti.

Reppukoira ja reissumies

Lasken repun suon reunaan. Siihen missä on vanha petäjä ja kangas muuttuu hetkessä jängäksi. Samaa kankaan laitaa kulkee vanha tola. Sammaloitunut nuotiopaikka kertoo nokipannun kuohuneen tässä ennenkin yli äyräidensä. Nämä polut ovat ikivanhoja, kala- ja metsämiesten reittejä. Isoisän isoisä? Sekö lie tästä kulkenut? Lammelta lammelle, pitkin harjunselkiä.

Koira riipii hentoa suoheinää. Selästä kumpuava höyry sekoittuu suon usvaan. Ei ole kanakoiramiehen keli, ei tuule. Silti nämä tuulettomat hiljaiset hetket ovat hienoimpia, aavan suon reunassa, hiljaisuudessa. Silti yhytimme vanhan teeren maasta aamiaiselta ja metallinvihreänä kiiltää höyhen repun suulla.

Kahvivesi kiehuu.

Tunturit, mäntyä kasvavat hiekkaharjut, suot harjujen notkelmissa. Niissä olen kotonani. Lienenkö joskus ollut kihu aivvin harjalla, tuulessa liitämässä? Vai teerikukko usvaisella suolla? Tai kenties kettu viekas harjunrinteessä, hiekkapesässä?

En tiedä. Mutta onnellinen ja rauhallinen olen pysähtyessäni noissa paikoissa, kanssa ystävän, saksanseisojan.