Koulutusta - - Pennut - - Tarinoita - - Ajatuksia - - Uutisia - - Vieraskirja - - Etusivu

 

Tarinoita

- Kietale
- Yö autiotuvalla

- Sisäinen palo
- Kevättalven päivä
- Pitkospuita pistelen
- Junkkarissa -05
- Polvi
- Veetin ja Sellan kanssa kokeissa

 

Yö autiotuvalla

Lämpö hiipii läpi tuvan. Se tarraa ensin pöydän kulmaan, nykäisee itsensä laverin ylle ja yön tunteina tutkii jo viimeistäkin nurkkaa. Kamina napsahtelee, se on herännyt pitkästä unesta työhönsä ja venyttelee valurautaisia luitaan.

Kaksi koiraa makaa kippurassa vieretysten. Vielä tunti kaksi sitten toi tuuli niiden kirsuihin tuoksun, tuoksun metsästä, syksystä, riekoista. Vanhempi - se jonka kuonoon on varttunut jo valkoista väriä, kuin riekon höyhentä - oikaisee jalkojaan. Ei palella enää.

Onni? Voiko se olla näin yksinkertaista? Tupa, kamina, kaksi koiraa ja tummuva syysyö. Revin koivupahkaa syy kerrallaan. Uusi jahtikaveri luo nahkaansa. Se imee ehkä jo tänä syksynä syihinsä nuotiokahvin aromin.

Tämä tupa on vanha uiton sauna, kämpäksi muutettu. Kun oikein kuvittelen, kuuleen kiukaan sihinän, ähkäisyt, naurun. Näen kyyristelevät hahmot, haistan hien, tervan, savun. Ja kun oikein kuvittelen, tunnen lämmön, kosteuden.

Ehkä lauteilla joku on hiljaa, miettii. Ehkä jollain on huoli. Miten lapset ja vaimo kotona voivat? Onko navetassa heinää, riittääkö mökissä lämpö? Kun savotta on tällä selkosella ohi, pääsee taas omalle mökille ja saa nähdä rakkainpansa.

Vanhempi koirista herää. Se painaa päänsä reidelleni ja vingahtaa vaimeasti. Mitä asiaa ystävä, metsätoveri? Koira kääntyy, menee ovelle ja venyttelee. Kaminan loimotuksessa sen lihaksista piirtyy jängät, vaaranrinteet ja rakkakivikot.

Päästän koiran ulos. Taivaankannella on nappeja, pieniä keltaisia. On tyyni ja pakkastaa, on yö autiotuvalla.


Kaksi koiraa makaa kippurassa vieretysten...