Koulutusta - - Pennut - - Tarinoita - - Ajatuksia - - Uutisia - - Vieraskirja - - Etusivu

 

Tarinoita

- Kietale
- Yö autiotuvalla

- Sisäinen palo
- Kevättalven päivä
- Pitkospuita pistelen
- Junkkarissa -05
- Polvi
- Veetin ja Sellan kanssa kokeissa

 

Pitkospuita pistelen...

 

 

 

Joskus se on parempi heittäytyä ihan vaan "tyhjän polkijaksi", niin kuin lapin äijä patikoijia ja vaeltajia kutsuu. Mutta onko sitä nyt näillä keleillä paljon parempaakaan tekemistä? Hellettä piisaa, kala ei syö ja lintupoikueet ovat vielä niin pieniä, ettei niitä voi koiran kanssa hätyytellä. Uimassakin on käyty ihan tarpeeksi.

Siispä katselemaan mitä se tarkoittaa kun sanovat lähtevänsä "vaeltamaan". Olen aina vähän itsekseni ihmetellyt kun joku 10 km pitkoksia käveltyään on sanonut käyneensä vaeltamassa. Minusta vaellus tuntuu vaellukselle vasta kun on tarvottu useampi päivä tiettömiä teitä jossain korpimailla tai tunturinrinteillä ja asusteltu teltassa tahi laavulla yöt. Ehkä siiinä kalasteltu tai metästelty. Kannettu raskasta rinkkaa ja syöty paitsi metän tai veden elävää, niin myös retkimuonaa pussikaupalla. Mieluusti kaikki tämä näkemättä jälkeäkään muista ihmisistä.

Noh, se nyt on vaan meikäläisen määritelmä. Jokainen määritelköön vaelluksen omalla tavallaan. Nyt oltiin kuitenkin patikassa, pienellä siirtymällä. Koirat mukana tietenkin, vaikkakin narun jatkona.

Rovaniemen maalaiskunnassa on kahden könkään välillä niinkutsuttu "könkäiden polku". Viitat ilmoittavat matkaksi 10 km ja reitti kulkee välillä Vikaköngäs - Vaattunkiköngäs. Matkalla on laavuja, lampia, soita, korpikuusikkoa, vaaranlakia, kangasmaata ja nuorta metsää.

Vaattunkikönkäältä alkutaival on vanhaa kuusikkoa. Könkäällä on huomioitu myös liikuntarajoitteiset ja könkäällä pääsee heittämään lenkin myös pyörätuolilla. Veetillä ja Sellalla on meno päällä. Kumpikin haluaisi olla ehdottomasti johtajan asemassa pitkoksia pisteltäessä. Lopulta malttavat tehdä sovun ja säästää isännän ja emännän käsiä reutomiselta. Taisivathan nuo tosin saada hieman palautettakin turhasta innostaan. Parin kilometrin jälkeen mennään jo siististi rintarinnan ja tiukemmissa paikoissa perätysten, milloin kumpikin johtajana nokassa.

Ötököitä ei pahemmin ole. Eipä sillä, ei noita nyt niin ikävä olekaan. Liekkö syynä parin viikon helle, sillä kosteimmissa ja viileimmissä paikoissa inisijät aina jostain ilmestyvät, mutta katoavat aukeammalla takaisin varvikon suojaan. Suon reunassa Veeti kerää kokoelman pohjolan parasta antia päänsä päälle. Yhdellä kämmenen painalluksella rikotaan kesän hyttysentappoennätys.

Reissulla on toinenkin tarkoitus juppasemisen lisäksi. Mukana on Järvis Jussilta joskus juhannuksena mukaan tarttunut kylmäkassi. Menin nääs lupautumaan yltin didaktikollemme Marko Karhulle, että kasaan n. 100 kasvin herbaarion kesän aikaan. Nyt sitten pitäis aloittaa tositoimet, että kolme opintoviikkoa saisi kasaan elokuulle. Kaikkea sitä tulee luvattua... Noh, eipä sillä, ei tämä nyt niin akateemiselta vaikuta. Jos tällä keinoin pääsee lähemmäksi maisterin papereita, niin kyllä se minulle käy. Kotona odottaa muutenkin 1100 sivua maailmanhistorian mutkikkaita käänteitä tuhansine eri hallitsijoineen ja satoine sotineen, että mieluummin kyllä tottapuhuen kerään kasveja. Mutta kun ne pirut pitäisi vielä tunnistaakin. Ja prässätä. Ja kasata se herbaario. Ajattelin myös kuvata samalla sähköisen herbaarion. Jospa siitä olisi sitten uudessa ammatissa hyötyä. Tai voi kai siitä olla nykyisessäkin, pitäähän esitteisiin, webbisivuille ja lehtiin olla myös milloin mitäkin kuvitusta.

- Katos, onko tuo mesiangervo, viittiloi vaimokulta pitkosten vieressä kellertävää kukkaa.

- Jovain, sehän se.

Nappasen kameran kouraan ja tsuumailen macrolla lähikuvan. Sitten kauempaa sama homma pitkällä polttovälillä. Hyvä tulee...

Vanamot, monitähkävillat, tupasvillat, suopursut, erilaiset sanikkaiset ja kortteet, kanervat, juolukat, puolukat ja vaikka sun mitkä kasvimaailman ihmeellisyydet keräytyvät pikkuhiljaa matkan edetessä kylmäkassiin ja kameran muistikortille.

Vaattunkilammella on tihutöiltä säästynyt siisti laavu. Kilometri lähimmältä metsätieltä on riittävän vastenmielinen matka räkänokkahuligaaneille. Koirille iskee hepuli kun päästämme ne irti laavulla. Lammella ui tuhti joutsenperhe, kokonaista viisi poikasta. Niitä pitää sessujen tuijotella tiukasti rannasta. Veeti käy pienen uimalenkinkin haistelemassa joutsenten hajuja, mutta palaa sitten takaisin. Muistaa kai viime kesän nöyryytyksen kun joutsen tuli uhittelemaan sille uimalenkillä. Aikansa Veeti jaksoi joutsenelle ärhennellä ja saikin sen väistymään aina muutaman metrin, mutta niin tuli vaan valkolintu aina siivet levällään Veetin päälle kun Veeti sille naamansa ehti kääntää. Poishan sieltä piti tulla. Siitäkin surkeasta tapahtumasta on kuva, mutta ei nyt nöyryytetä vanhaa miestä enää esittelemällä sitä täällä julkisesti.

Kauhea ralli ympäri laavua ja lähipusikkoa alkaa kun ensin on karistettu turhat lämmöt lammessa. Sella edellä, Veeti perässä, Veeti edellä, Sella perässä. Millon mikäkin helkutin arvokas oksa tai laho pölkky on puolustettavana. Kauhia ärinä ja murina.

Kahvivesi roplattaa pannussa ja hyppyyttää kantta. Pannujauhatusta sekaan ja kahvi muhimaan. Ei kiehuteta, annetaan vaan muhia. Koiratkin rauhoittuvat kun hoksaavat tulistelun alkaneen. Olen tahallani opettanut koirat pieniksi kerjäläisiksi nuotiolla. Minusta on ikävä jos koirat on kytkettävä tauolla. Niitäkin koiria näkee, jotka häipyvät jonnekin, ties miten kauas puuhastelemaan omiaan. Meitin koirilta se vaan kuola valuu nuotiolla. Vierailta en anna kytätä, mutta nätisti odottamalla ilman silmille hyppimistä irtoaa koirillekin aina tauon päätteeksi pikku pala makkaraa tai leivän syrjää.

Reput selässä kiikumme myöhemmin kohti Vaattunkivaaran lakea ja näköalatornia. Keväällä hankittu "tippapussi" on yllättänyt toimivuudellaan patikoijat. Kyseessä on reppuun laitettava vajaan kahden litran pussukka, joka voidaan täyttää nesteellä korkin kautta. Pussista lähtee letku, jonka päässä on hana. Letkun saa roikkumaan rinnuksille, jolloin nesteen nauttiminen onnistuu letkusta imaisemalla. Jotenkin huvitti alkuun moinen viritys, mutta eipä naurata enää. Helkutin kätevä peli. Ei tule juotua liikaa kerralla kun voi ottaa aina vähän väliä pikkutipan nestettä letkusta. Eikä tartte pysähdellessä aina ottaa reppua selästä ja kaivella sieltä sitä pulloa. Tai kiikuttaa kolisevaa kenttäpulloa vyöllä. Tämä on hyvä, tämmönen lähtee metillekin mukaan syksyllä.

Vaaran päältä aukeaa komea maisema tuoreeseen kotikuntaamme. Kyllähän tätä maisemaa täälläkin riittää, vaikka ylös kohti oikeita tuntureitahan se mieli halajaa. Koiratkin kipuavat torniin. Veeti opettelee juomaan vettä suoraan tippapussin letkusta. Löytyy sitä näköjään vanhankin koiran naamalta aina vaan uusia ilmeitä. Silmät suurina ja kulmat kurtussa ukko nieleskelee letkusta sihisevää vettä.

Nopeasti laskeudumme vaaralta jokivarteen. Könkään kuohut kuuluvat etäälle. Kuuma on, ja jaloissa tuntuu että on käyty. Oliskohan jo aika alkaa kuntouttaa itseään kohti syksyn koitoksia?