Metsäsuksi on luonnossaliikkujan talvinen perusväline. Suksien käyttöikä on vuosia, jopa vuosikymmeniä, joten hankintahintaa tärkeämpi tekijä on suksen, siteen ja käytettävän kengän tai monon toimivuus sen käyttötarkoituksessa. Tässä artikkelissa pohdin sitä miten päädyin nykyiseen suksiarsenaaliini.

Metsäsukset tulivat minulle tutuksi jo alakouluikäisenä naskalina. Lähijärvelle piti päästä pilkille ja umpihangessa kahlaaminen ei pikkupojalle ollut se mieluisin homma. Kalaan teki kuitenkin mieli, ja jalkaan etsiytyivät isän 280 senttiä pitkät Järviset suomupohjalla ja perinteisellä eräsiteellä. Olihan raskasta, lähes kahlomisen veroista pikkupojalle.

Myöhemmin miehen varttuessa ja lumiseen aikaan liikkumisen lisääntyessä jalassa oli vaikka ja mitä. Oli muun muassa Ruotsin armeijan puusuksea tasalaatuisella siteellä. Tasalaatuisuus tarkoitti, että hajosivat lähes yhtä aikaa majavanpyyntireissulla. Suksi ei ollut missään hyvä. Se oli jäykkä, pohja huono ja vaati paljon huoltoa. Raskaskin se mittoihinsa nähden oli.

Pitkä Järvinen oli edelleen jalassa usein. Koskaan sillä hiihtäminen ei kuitenkaan tuntunut nautinnolta. Eräsiteellä ja rantillisella huopakumikengällä suksi muljusi ja vaelsi sinne tänne kovalla alustalla. Siteet olivat hankalat kiinnittää kenkään ja irtosivat tiukassa paikassa. Tunturissa yhdistelmä oli suorastaan hengenvaarallinen laskea rinteitä. Vilttorinteessä hiihtäminen oli muljuamisen vuoksi raskasta ja epämiellyttävää. Tiheämmässä metsässä suksien nostelu, puunkierto ja kääntyminen oli tuskaista.

Tuli uusi vuosituhat, internet turposi ja tieto levisi käyttäjien kesken myös metsästysvarusteista. Joku pellepelokas oli keksinyt helpon, jokaiseen kenkään sopivan EasyGrip -siteen. Ostettavahan ne oli ja mainoslauseet tuli todettua tyhjiksi. Side kävi jokaiseen kenkään huonosti, mutta helppo se toki oli. Irtosi tahtomattaan helposti ja siitä oli lopullisesti helppo luopua. Missään se ei ollut hyvä. Norjalaista Epok-sidettä kehuttiin kovasti. Ei tuonut onnea sekään. Työläs laittaa jalkaan ja sopivalla kelillä keräsi kannan alle keskikokoisen lumiukon verran tavaraa. Löysä ja epävakaa hiihtää. Tuli jo mieleen, että umpihankihiihdon ei pidäkään tuntua miellyttävältä, kunhan vaan metsään ja pois pääsee.

Lumikenkää Aku Ankkana ja liukumalla

Lumikenkäbuumi sai kokeilemaan niitäkin. Totesin, että lumikenkä on todella hyvä kuntoiluväline. Sillä saa hien pintaan ja sisäreidet kipeiksi uskomattoman lyhyellä reissulla. Etenemiseen suomalaisessa talvessa niitä ei ole tarkoitettu, mutta toimivat hyvin ylimääräisinä painoina jalassa jos haluaa kävellä vaappuen hangessa. Jäivät hyvin äkkiä varaston hyllyyn, vaikka olivatkin lajissaan muka pätevät isot Morphot. Muitakin merkkejä kokeilin, lopputulos sama.

Lopulta ajattelin, että nyt taivaat aukenivat. Pääsin testaamaan kaverin liukulumikenkiä. Niissä oli karva pohjassa ja pitoa riitti. Lumikengistä poiketen niillä pystyi tekemään hiihtämisenkaltaisia liikkeitä ja varsinkin haulikon kanssa rusakkopusikoissa pyöriessä tuntui, että nyt on löytynyt oikea väline. Hankin OAC KAR 147 liukulumikengät EA Binding -siteellä itsellenikin. 

Liukulumikengät tuntuivat hyvältä majavajahdissa ensimmäisenä keväänä. Ei ne kyllä soselumessa pinnalla pysyneet kun jäykkä kärki sukelsi hileiseen lumeen, mutta olivatpahan lyhyinä näppärät kirosanojen säestämänä riuhtoa lumesta ylös. Seuraavana keväänä otin ne luottavaisena mukaan riekkoreissulle Paistunturiin. Se oli virhe.

Jäämereltä hönkinyt tuuli oli tasoittanut ja kovettanut tuntureiden rinteet. Hankikanto oli hyvä, mutta välissä oli aina hieman tuulen tuomaa vitiä. Hiihtelimme loivia rinnemaita alas, kunnes eräästä koivikosta löysimme ison riekkotokan. Koirat toimivat ja pyssyt paukkuivat. Parilla kaverilla oli mukana tavalliset metsäsukset ja eräsiteet. Niillä näytti pärjäävän kohtuu hyvin loivilla rinteillä. Mutta liukulumikengilläpä ei pärjännyt. Leveä suksi ei saanut mitään pitoa kantavaan poikkirinteeseen hiihdettäessä. Näytin jatkuvasti bambilta liukkaalla jäällä, kun yritin hiihdellä riekkotokan perässä vilttorinnettä. Olihan näissä teräskantit, mutta mitä iloa niistä on, kun leveää, loivaprofiilista suksea ei voi kääntää kantilleen vaikka jalassa on tukeva vaelluskenkä? Läheltä ohi viilettävää koiraa sen sijaan sai teräskanttien kanssa rymytessään varoa toden teolla. Onneksi mitään ei sattunut kun oltiin 30 km päässä tiestä.

Olin lopen uupunut kun käännyimme tasaiselle jängälle ja suuntasimme kulkumme kohti neljän kilometrin päässä odottavaa kämppää. Matka tuntui loputtomalta, vaikka oli noin lyhyt. Mettäsuksimiehet lipsuttelivat pitkiä liukuja ja minä läpsyttelin liukulumikengillä kaikin voimin, jotta pysyin vauhdissa mukana. Keli oli kirpeä, mutta vuodatettu hikimäärä valtava. Kämpällä olut teki hyvää niin riutuneelle ruumille kuin sielullekin.

Saman tuskan koin kun kävin keväällä tiedustelemassa majavapaikkoja. Hanki oli Savossakin saanut kovan pinnan ja melkein kantoi jalkamiestä. Liukulumikengät olivat aivan toivottomat tällaisella kelillä. Jokainen mätäs aiheutti spontaanin spagaatin kun sukset luistivat milloin minnekin. Kaiken kruunasi side, jonka turvamekanismi antoi periksi juuri silloin kun punnersit itseäsi ylös ojasta tai kumpareen alta. Kyllä vit… suututti! Liukkarit osoittautuivat hitaaseen liikuskeluun höttölumessa kohtalaisiksi. Side pysyi kohtuu hyvin vaelluskengässä, joten läpsyttimet saivat jäädä varastoon eivätkä lähteneet myyntiin.

Hiihtämisen autuus alkaa löytyä

Liukulumikenkäsekoilun kanssa samoihin aikoihin olin myös hiihdellyt kevättalven riekkojahdeissa muutaman reissun lainassa olevilla Madshus Glittertind -tunturisuksilla. Suksessa oli vaelluskenkään sopiva Xtrace-side, joka on hyvin lähellä EA Binding -sidettä. Tunturissa tuo yhdistelmä tuntui taivaalliselta kaikkien huopakumikengillä ja Järvisillä rymyttyjen vuosien jälkeen. Suksessa oli teräskantti ja suksi oli varsin kapea. Tenon varresta kun pääsi ylös, niin suksi toimi hienosti myös lasittuneilla rinteillä. Meno oli mukavaa ja sai kerrankin keskittyä jahtiin eikä kirota toimimattomia vehkeitä. Nousukarvaa suksissa ei ollut, mutta voideltu pohja toimi varsin hyvin.

Ennen vuosikymmenen vaihtumista tuli sieltä täältä luettua juttua uusista hieman leveämmistä tunturisuksen mallisista metsäsuksista, telemark-siteistä, kuin myös Back Country -siteistä. Kokko Antti oli Suoherran blogissaan ylistänyt Åsnesin Kongsvoldin ensin maasta taivaaseen ja sitten Pudasjärven jänkien kautta tuntureille ja takaisin. Itsekin olin kyseistä suksea testannut EA Binding -siteellä ja kyllä se näppärä oli. Siteestä vaan en edelleenkään tykännyt. Kongsvoldit piti kuitenkin hankkiman, se oli selvä. Kyseessä on teräskantiton, koiran kanssa metsästykseen tarkoitettu norjalaisten suunnittelema tunturisuksi. Suksi on tavallista tunturisuksea hieman leveämpi ja varsin voimakkaasti tiimalasiksi profiloitu. Åsnesilla on oma näppärä systeemi nousukarvojen etupään kiinnitykseen. Karvoiksi valikoitui 58 milliä leveät pitoalueen mittaiset Åsnesin omat karvat.

Kongsvoldiin valitsin siteeksi Rottefellan Magnum NNN BC -siteen ja monoksi Alfa Kikut gtx -monon. Mono on suurimmaksi osaksi nahkaa, siinä on Gore Tex -kalvo ja se muistuttaa istuvuudeltaan ja olemukseltaan vaelluskenkää. NNN BC -side on oikeastaan täysin saman näköinen kuin tavallinen murtomaasuksen NNN-side, mutta jämäkämpi ja kookkaampi. Tavallinen NNN-mono ei siteeseen käy, vaan siihen tarvitaan NNN BC -mono. 

Sain Kongsvold-paketin valmiiksi ja ensimetrit hiihdettyä. Loistava tuntuma ja hiihdettävyys vähäisellä lumella kaikkiin muihin virityksiin verraten. Hymy kasvoilla sai palata reissulta. Tammi-helmikuun mittavat hanget kuitenkin mietityttivät. Usko horjui siihen ajatukseen, että 200 senttisillä suksilla pärjäisi höttölumessa. Suksia varastoon viedessäni silmä osui katonrajaan unohtuneisiin Järvisiin ja niissä riippuviin Easy Grip -siteisiin. Päässä välähti idea. Äkkiä verkkokauppaan ja toiset NNN BC -siteet tilaukseen Järvisiä varten. Easy Grip -siteet myin netissä pois ja ihmettelin miten ihmisillä voikin olla noin kova kiinnostus niin huonoja siteitä kohtaan.

Talven testit ja tositoimet

Kongsvoldeilla hiihdin monet lähireissut alkutalvesta. Ne toimivat mukavasti, eikä moitittavaa löytynyt. Erityisen tyytyväinen olin NNN BC -siteisiin ja -monoihin. Kerrankin yhdistelmä, jolla suksen hallinta oli helppoa, side helppo kiinnittää ja irrottaa. Hiihdettävyys oli huimasti paremmalla tasolla muihin siteisiin verrattuna.

Joulukuussa sekä tammikuun alussa tiedustelin metsomaastoja Rovaniemen seudulla. Myös Järviset pääsivät nyt kunnon testiin. Hämmästys oli suuri. Miten voikin siteen ja kengän muutos tehdä ennen niin hervottomasta ja muljuavasta suksesta helposti hallittavan ja hiihdettävän! Hiihtäessä sai täysin keskittyä maaston tarkkailuun ja maisemien ihailuun. Kaikki tuntui monin verroin helpommalta kuin koskaan ennen. Puiden kiertely, maaston epätasaisuuksien ja ojien sekä purojen ylitykset sujuivat vaivatta. Samoin kelkan jäljellä tai metsäautotien polanteella pystyi sivakoimaan huoletta.

Tammikuun lopun latvalinnustuksen ensimmäiset päivät hiihdettiin jahtikaverin kanssa Kongsvoldeilla. Tilanteita tuli ja metsokin pääsi reppuun. Hankeen pinnan alle oli alkutalvesta tullut pieni kantava kerros ja varsinkin jänkiä oli mukava päästellä menemään Åsneseilla. Nousukarva piti pintakerroksen puuterissa hyvin.

Aloituspäivän jälkeen alkoi reipas lumipyry, jota jatkui parin päivän ajan. Toisen päivän puuterissa mentiin vielä Åsneseilla, mutta sitten Kongsvoldit vaihtuivat Järvisiin. Järvisen Lapponia ei suotta ole suomalaisten suosikkisuksi umpihankeen. Sen kapea kärki on joustava ja nousee hienosti pinnalle puuterilumessakin. Tämä tuo matkantekoon keveyttä ja vaivattomuutta. Siinä missä Kongsvold humpsahtaa selkeästi alas hankeen painonsiirrossa, liukuu Järvinen eteenpäin. Järvisen kohdalla pääsimme myös testaamaan kahta erilaista pohjaa. Minulla oli alla perinteinen sileä voideltava pohja pitovoiteella kun taas jahtikaveri oli askarrellut omista Lapponioista suomut pois hiomakoneella ja nakannut tilalle kiinteät nousukarvat metritavarasta. Lopputulos oli toimiva ja odotettu. Karva piti paremmin, mutta vei hieman luistoa. Yleisratkaisuksi karva on taatusti vaivattomampi ja sillä on helpompi liikkua rinnemaastoissa, mutta pikapidolla myös voideltavan pohjan saa helposti ja nopeasti pitäväksi. Suomupohjasuksiin karva kuitenkin kannattaa ehdottomasti vaihtaa.

Tällä hetkellä uskon pärjääväni hyvin näillä kaksilla suksilla lähes kaikki reissut. Åsnesit ovat näppärät kuljettaa kompaktin mittansa vuoksi vaikka auton sisällä tai suksiboksissa, jonne Järviset eivät mahdu. Niinpä ne lähtevät usein mukaan kun hiihdellään koirien kanssa lähimetsiä. Kongvoldeilla en ole vielä tunturissa käynyt, mutta se hetki koittaa maaliskuun lopulla Käsivarren tuntureilla. Mitään yllättävää negatiivista tuskin sillä reissulla vastaan tulee, sillä vastaavilla suksilla olen tunturissa liikkunut ja myös kokemukset suksea käyttäviltä tuttavilta ovat positiivisia. Teräskantin puute voi vähentää pitoa täysin jäisillä rinteillä, mutta se on koirien turvallisuuden vuoksi hyväksyttävä.

Järvisen Lapponiat tulevat olemaan edelleen ne luottosukset keskitalven kunnon umpiselle kun kantavaa kerrosta ei ole. Kärki nousee syvästäkin lumesta pinnalle ja suksi liukuu. Kiinteitä karvoja en tule niihin asentamaan, mutta irrotettavat aion laittaa. Haluan pitää pohjissa voitelumahdollisuuden.  NNN BC -side nosti tämän suksen taas ansaitsemaansa arvoon. Liukulumikengät lähtevät varmaankin jalkaan kun pölläytellään rusakkoja pellonreunoista. Varsin vähälle käytölle ne kuitenkin tulevat varmasti jäämään.

Yhteenvetoa varusteista – plussat ja miinukset

Åsnes Kongsvold Hunting BC 200 cm

Nousukarvalukitus, leveys/sivuleikkaus 96-66-85 mm

+ kevyet ja kompaktin kokoiset

+ profiili toimii myös kovalla viistolla pinnalla

+ hyvä hiihdettävyys kaikilla pinnoilla

+ ei teräskanttia, turvallisempi koirian kanssa liikkuessa

+ näppärä Skin Lock -nousukarvalukitus

+ laadukas yleisvaikutelma

+ soveltuvat hyvin erilaisiin maastoihin ja lumioloihin

– kärki ei nouse lumen pinnalle kunnon umpisessa

– Skin Lock -nousukarvalukituksen ohjuri jarruttaa luistoa

Järvinen Lapponia, 260 cm

voideltava pohja

+ herkkä kärki, joka nousee lumen pinnalle erinmaisesti

+ hyvä hiihdettävyys oikealla siteellä ja monolla

+ umpihangessakin liukuva tuntuma jos pituus riittävä

+ kotimaisuus

– käsiteltävyys laskuissa korkeintaan keskinkertainen

– profiili tasapaksu, viistorinteessä kantavalla pinnalla huono

– kuljetettavuus pituutensa vuoksi

– pito ja luisto vaatii voitelun onnistumista (karvapohja vaihtoehtona)

OAC KAR 147 liukulumikenkä, kiinteä karvapohja

+ karvalla hyvä nousupito vastarinteeseen monissa olosuhteissa

+ kuljetettavuus

+ näppärät pikkupyörimiseen myös ilman sauvoja

+ kotimaisuus

– kovalla pinnalla tunnottomat, suuntavakaus huono

– kovalla viistorinteellä toivottomat hiihtää, kanttia ei voi käyttää

– kantohangella epätasaisessa maastossa lipsuvat sivuttain

– hitaat kun pitää edetä, hiihdettävyys huono

Siteet: Rottefella Magnum NNN BC

+ yksinkertainen, jämäkkä rakenne

+ helpot kiinnittää monoon ja irrottaa monosta

+ erinomainen hiihdettävyys ja suksen hallittavuus

+ edulliset

– moni muoviosa voisi olla metallia

-/+ vaatii oman NNN BC mononsa

Siteet: OAC EA Binding

+ käyvät moneen kenkään, suuret säätövarat

+ kohtuullisen tukevat ja keskikertaiset hiihdettävät

– keskinkertaiset hiihdettävät

– muoviset, toinen side hajonnut kertaalleen

– työläät kiinnittää kenkään ja irrottaa kengästä

– siteen pituussäätö varsinkin maastossa hankala

– turvamekanismi aiheuttaa kengän irtoamista hankalissa paikoissa

– pikakiristyksillä taipumus löystyä hiihtäessä

Monot: Alfa Kikut Perform GTX

+ hyvä yhdistelmä keveyttä ja jämäkkyyttä

+ lämpimät, kun ottaa sisämitaltaan 1,5 – 2 cm omaa jalkaa pitemmän

+ laadukas vaikutelma

+ hyvät myös kävellä

+ riittävä varsi ja hyvät nauhojen kiristykset

+ hankala löytää moitittavaa